Arto Anttila
Arto Kuva: Sami Perttilä

Arto Anttila on 35-vuotias freelancemuusikko. Syntyperältään kaustislainen Arto on valmistunut Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta musiikin maisteriksi. Hänen pääinstrumenttinsa on kontrabasso. Keikkakelpoinen soittotaito hänellä on myös sähköbasson ja pianon soitossa. Pelimannihenkinen soitto sujuu myös viululla ja eri tyylien auttava komppaaminen tarvittaessa kitaralla. Myös muut soittimet, kuten sopraanosaksofoni, voivat tulla kyseeseen.

Arton lauluääni on tenori. Hän laulaa mielellään kansanlauluja ja vähän klassisempiakin yksinlauluja sekä on hyvin kotonaan tanssi- ja bilebändin solistina. Arto on tehnyt paljon yhtye- ja kuorolaulua sekä toiminut näissä yhteyksissä myös laulunjohtotehtävissä mm. Lauluyhtye Version taiteellisena johtajana yhtyeen perustamisesta helmikuuhin 2012. Arto on tällä hetkellä Kaustisen Hääkuoron taiteellinen johtaja.

Musiikin lisäksi on Artolla muitakin toimialoja. Hieronnasta ja jäsenkorjauksesta on näillä sivustoilla oma sivu. Ja mitä kaikkea muuta sitä ihminen tekeekään saadakseen leipänsä irti...

Äänitteitä
Valokuvia Pääsivulle